Kahvilayrittäjä Hanna Leppikangas pitää Raahen kahvila- ja ravintolatarjonnan monipuolistumista tervetulleena, vaikka se kiristääkin kilpailutilannetta. Jotain silti yhä puuttuu, selviää Yksillä Raahessa -podcastin kolmannessa jaksossa.

– Kahviloissa en juuri ehdi käydä, kun menee aukioloajat niin päällekkäin. Jos pitäis lähteä juhlimaan tai nauttimaan oikein kunnolla, niin en oikein keksi, mihin menisin. On sitten suunnattava johonkin muualle tai tehtävä itse. 

Kahvila Hipun yrittäjä juttelee podcast-jaksossa myös odottavasta ilmapiiristä, joka kaupungissa vallitsee.

– Atomivoimalaahan sitä odotellaan. Kyllä minulla on ristiriitaiset tunnelmat sen suhteen, sillä pienyrittäjät ei voi vain odotella. Toki siellä koko ajan jotain tapahtuu ja sen myötä enemmän ihmisiä liikkuu täälläkin, mutta en sen varaan laskisi ainakaan omaa liiketoimintaani.

Jaksossa Leppikangas keskustelee toimittaja Niko Peltokankaan kanssa lisäksi muun muassa oikean teelaadun valitsemisesta ja kirjallisuuden harrastamisesta ruuhkavuosien kiireissä. Jakso on kuunneltavissa alta Soundcloudista ja iTUnesista.

Sain Raahen kaupungin kirjekuoreen suljettua postia. Kaupunginvaltuusto oli käsitellyt loppuun aloitteen, jonka tein vasemmistoryhmän puolesta viime vuoden helmikuussa. Vaadimme siinä kaupungin konserniyhtiöiden toimitusjohtajien vaalikelpoisuuden selvittämistä. Johtavat viranhaltijat eivät voi olla ehdolla kunnallisvaaleissa ja sääntöä sovelletaan myös sellaisiin kaupungin omistamien yhtiöiden ja liikelaitosten johtajiin, jotka olisivat johtavia viranhaltijoita, jos he tekisivät työtään suoraan kaupungin palveluksessa.

Jäin miettimään, onkohan kaupungin valmistelukoneistossa vielä muita valtuutettuna tekemiäni aloitteita. Sitten aloin pohtia, millainen väline valtuustoaloite on kunnallispolitiikan tekemisessä.

Ensimmäiset aloitteeni tein heti valtuustokauden alussa vuonna 2013. Ne käsittelivät opiskelijoiden päivähoitomaksuja ja lapsen tulojen vaikutusta vanhempien toimeentulotukeen. Olin pitänyt molempia teemoja esillä vaalikampanjassani ja päättänyt tehdä aloitteet, jos tulen valituksi. Molempiin aloitteisiin tuli vastaus melko pian. Viranhaltijat vastasivat, että asiat ovat jo niin hyvässä jamassa kuin olla voi, muutoksia ei ole syytä tehdä.

Myöhemmin tein aloitteita itse aloiteprosessin parantamisesta ja sainkin vahvistettua luottamushenkilöiden roolia niihin vastaamisessa. Tein kolmen muun valtuutetun kanssa myös aloitteen Reilun kaupan kaupungin arvonimen hakemisesta Raaheen. Se hyväksyttiin, mutta toteutus jäi kiireellisempien asioiden jalkoihin.

Muutama vuosi kaupunginvaltuustossa opetti, ettei aloitteilla tehdä isoja muutoksia – eikä pieniäkään, jos ei vahdi haukkana joka käänteessä aloitteen etenemistä ja lobbaa kaikkia, jotka niitä käsittelevät. Kaikkein tehokkainta on istua kaupunginhallituksen pöydän ääressä ja esittää omaan aloitteeseensa haluamaansa vastausta, kun aloite pöydälle ilmestyy.

Raahen valtuuston aloitekulttuuri saa välillä kritiikkiä viranhaltijoiden työllistämisestä ja irtopisteiden keräilystä. Olen kritiikistä osin samaa mieltä, mutta haluaisin mieluummin miettiä valtuutettujen ja kuntalaisten osallistumiskeinojen laajentamista kuin vähentämistä. Tällä kaudella käyttöönotettu lähidemokratiamalli, jota olin mukana kehittämässä, oli askel oikeaan suuntaan. Sen käynnistyminen voisi olla oman podcast-jaksonsa arvoinen aihe.

Myös reilun ja määrätietoisen neuvottelukulttuurin istuttaminen valtuustoon voisi parantaa ontuvaa aloitekulttuuria. Valtuutettuna seurasin hieman kateellisena kollegoiden osallistumista omien kuntiensa budjetti- ja muiden neuvotteluihin, joiden rakenne on vakiinnutettu osaksi valmistelua.

Vasemmistoryhmän toisena varavaltuutettuna olen jättäytynyt kunnallispolitiikasta sen verran tehokkaasti pois, etten voi sanoa varmasti tietäväni, millaista meno uudessa valtuustossa ja supistetussa lautakuntamallissa on. Paljon tietysti myös riippuu puheenjohtajista ja ihmisten välisistä kemioista – varsinkin jos yhteisiä neuvottelu- ja muita rakenteita ei erikseen rakenneta.

Valtuustoaloite on tällainen yhteinen rakenne, jonka ei pitäisi riippua ihmisistä, mutta joka riippuu kuitenkin. Muistuu mieleen edellisten eduskuntavaalien alla kymmeniä allekirjoituksia kerännyt valtuustoaloite, joka ehdotti valtuuston kokousten nettilähetyksistä luopumista vaalirauhan nimissä. Aloite oli sen verran suosittu, että se olisi pitänyt käsitellä kiireellisenä, mutta viranhaltijat ratkaisivat tilanteen tuomalla aloitteen käsittelyyn vasta vaalien jälkeen.

Alussa mainitsemani aloite vaalikelpoisuuksien selvittämisestä ehti sekin vanheta. Kunnallisvaalit käytiin ja kahden konserniyhtiön toimitusjohtajat valittiin valtuustoon. Asiasta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, joka totesi tämän vuoden tammikuussa, että toinen toimitusjohtaja ei ollut vaalikelpoinen.

Aloitteet, valitukset ja kantelut ovat edustuksellisen demokratian suorahkoa laadunvarmistusta. Sattumaa tai ei, samat ihmiset, jotka kritisoivat turhia ja työllistäviä aloitteita, haluaisivat usein myös rajoittaa valitusmahdollisuuksia. Ylikvartaalinen demokratia ei nimittäin ole tehokasta. Kiista onkin siitä, pitäisikö sen tehokasta ollakaan.

Terävät on Yksillä Raahessa -podcastin nettikolumni, jonka tarjoiluun vaaditaan A-oikeudet.